Kierroskatsaus.
Tulokset
ToJK – ToTa 4–3
KiPS – SoPa 0–5
Kärki – Kontio 3–7

Kesä on saapunut. Samaan aikaan Vitosen kärkikaksikko otti jo aurinkoa divariurheilijan paljaalle mahalle (näin ainakin meidän mielikuvituksessamme), kun sarjan muut joukkueet taistelivat vielä pisteistä tekonurmien kuumuudessa.
SoPa (0–5 Kittilässä) ja Kontio (3–7 Kairan Kärjen vieraana) ottivat pakkovoittoja, jonka avulla he pysyvät Santa /2:n ja Rio Granden tuulivarjossa.
Iso jalkapallopäivä oli tarjolla torniolaisille lauantaina. TP-47 pelasi klo 17 Vasa IFK:ta vastaan ja säilyi 5–2 -voittollaan asemansa Kakkosen C-lohkon kärjessä. Sitä ennen ToJK ja ToTa taistelivat paikallispelissä kaupungin kakkosjoukkueen statuksesta. Jännittävässä ottelussa ToTa teki avausmaalin ja osasi loppukirissä kaventaa, mutta ToJK vei pisteet vahvan keskivaiheen ansiosta.
Jos lasketaan kauden molemmat kohtaamiset yhteen (3–2, 3–4) pääsemme pienellä matikalla tasapeliin. Sarjataulukossa ToJK ohitti ToTan ja on nyt pisteen edellä. Näyttää varmaan heidän kannaltaan hyvältä, mutta kertooko sarjataulukko oikeasti paremmuudesta vai tarvitaanko epävirallisen uusintamatsin, esimerkiksi vuoden viimeisenä päivänä lumijalkapallossa? Se on vain ehdotus.
La 12.7.2025
Tornion Jalkapalloklubi – Tornion Tarmo 4–3 (2–1)
T: Taramaa – Sinihalme, Raattama
Y: reilu 100 Pohjan stadionilla
MAALIT: 14’ 0–1 Hiltunen, 27’ 1–1 Koivisto (rp), 41’ 2–1 Bimberg (rp), 49’ 3–1 Smeds, 52’ 4–1 Svenn, 75’ 4–2 Kirves, 84’ 4–3 Kirves
V: Mustajärvi – Haanpää, Heikkinen
PP: Knuuti, Smeds, Bimberg – Hiltunen, Kirves, Haanpää
ToJK:n otti Tornion derbyssä revanssin. Yhteenlaskettuna kauden otteluparin tulos on 7–7. Tasaisessa alkuvaiheessa ToTa siirtyi johtoon kulmatilanteesta (14’), jonka jälkeen ToJK otti pelin hallintaansa ja nousi vielä ennen taukoa kahdella rangaistuspotkulla ohi (27’, 41’). Rankkarit upottivat Mikael Koivisto ja Rasmus Bimberg, molemmat vasempaan alakulmaan.
ToJK, jonka maalissa pelasi alkulämmittelyssä tapahtuneen loukkaantumisen takia valmentaja Jani Harju, jatkoi toisella puoliajalla vahvasti, ja kasvatti johdon 4–1:een (49’, 52’). ToTa heräsi myöhään ja kavensi Seppo Kirveksen maaleilla 4–3:een (75’, 84’), mutta pisteet jäivä ToJK:lle.
La 12.7.2025
Kittilän Palloseura – Sodankylän Pallo 0–5 (0–4)
KIPS (4-2-3-1): Ah Al-Saade – Tanninen, Peltola, Mikkola, Juopperi – Erkkilä, Fredman – Kinisjärvi, Al Al-Saadi, Hämäläinen – Nikkinen;
vaihdosta: Tumelius, K Al-Saadi, Kravchenko, Ali, Linnala, Piekkari
SOPA (3-2-3-1): Ryyppö – T Karppinen, Ju Tuovinen, V Mäki – Lähdekorpi, Farias – Jo Tuovinen, Rauhansalo, Ta Kraft – O Mäki, Pettersson;
vaihdosta: Kemi, Harjuniemi, Suokko, J Suopanki, Miettinen
T: Regina – Lohi, Hurskainen
Y: 73 Kittilän Pallokentällä
MAALIT: 24’ 0–1 Rauhansalo, 34’ 0–2 Rauhansalo, 36’ 0–3 Lähdekorpi, 42’ 0–4 Rauhansalo, 76’ 0–5 Rauhansalo
V: –
PP: Kinisjärvi, Fredman, Peltola – Rauhansalo, Lähdekorpi, T Karppinen
Su 13.7.2025
Kairan Kärki FC – Kolarin Kontio 3–7 (1–2)
T: Naumanen – Veikkolainen, Kylmänen
Y: N.N. Susivuodin kentällä (kenttä 2)
MAALIT: 13’ 1–0 Soppela, 14’ 1–1 Ravelin, 27’ 1–2 Ravelin (rp), 54’ 2–2 Ruokamo, 56’ 2–3 Hellsten, 60’ 2–4 Ravelin (rp), 73’ 2–5 Hellsten, 82’ 2–6 Yliranta, 83’ 2–7 Ravelin, 90+1’ 3–7 Ruokamo
V: Majava – Yliranta
PP: Ruokamo, Soppela, Nykänen – Ravelin, Yliranta, Hellsten
Kairan Kärki oli jälleen ottelun alkuvaiheessa hyvin mukana ja siirtyi johtoon Jonne Soppelan maalilla (13’). Ilo jäi lyhyeksi, kun Lenni Ravelin tasoitti seuraavalla minuutilla 1–1:een (14’). Vajaa puoli tuntia oli pelattu, kun Ravelin vei vieraat pilkulta johtoon (27’). Avausjakson näyttävin maaliyritys oli Kontion Veikko Ylirannan volleylaukaus, jonka Juhamatti Paader torjui.
Tauon jälkeen Kärki tuli tasoihin Jukka Ruokamon maalilla (54’), mutta jälleen Kontion vastaus tuli nopeasti: Joni Hellstenin kaukolaukaus vei kolarilaiset 2–3 -johtoon (56’). Sen jälkeen vierailla oli helppo peli. Ravelin (60’, 83’), Hellsten (Kasperi Kurtakon läpisyötöstä, 73’) ja Yliranta (puskulla Arttu Norrmanin keskityksestä, 82’) ratkaisivat pelin.
Lisäajalla Kärjen Ruokamo (seuran some: “Ruokamo laittoi eilen viestiä, että tänään tulee statement-peli. Hän jätti kaikkensa kentälle ja oli esimerkkinä kaikille muille.”) viimeisteli loppulukemat 3–7.
Seuraavat ottelut (9. kierros)
La 19.7. Kontio – KiPS (16:00 Kolarin Keskuskenttä)
To 31.7. Grande – Kärki (19:30 Susivuodin kenttä, tn)
SoPa – ToJK pelattu La 14.6. (5–1)
ToTa – Santa /2 pelataan La 20.9. (16:00 Pohjan stadion)