Kierroskatsaus M2-karsinta Itäinen/Pohjoinen.
Kuvat: KaPa – Huima/Urho (18.10.2025, M2-k)
He ovat siellä: Kakkosessa. Tavoite on saavutettu. Kaksi selkeää voittoa Kajaanin Palloilijoita vastaan varmistivat Huima/Urholle (HuHo) sarjanousun.

Sopimusuutiset ennen kauden alkua viestivät selvästi, että Huima/Urho tähtää ylöspäin, ja talvikauden harjoitusottelut sekä Suomen Cup esitykset olivat lupaavia. Sarjakauden aikana tuli kuitenkin takaiskuja. FC Blackbird voitti lopulta lohkon, mutta kuten ennen jyväskyläläiset eivät uskaltaneet Kakkoseen. Huima/Urhon onneksi Blackbird totesi tällä kaudella, ettei myöskään tittelillä “Itäisen alueen Miesten Kolmosen AC-lohkojen mestari” ei ole silleen lisäarvoa. Böördille riitti oman lohkon voitto ja ns. “loppuotteluun” he päästivät sarjakakkosen Huima/Urhon.
Nämä loppuottelut ovat nimenomaan samalla ensimmäinen nousukarsintavaihe. HuHo:lle nousu oli tässä vaiheessa vielä suht kaukana: neljä ottelua mahdolliseen nousuun.
Ensimmäisessä vaiheessa Jippo-j Joensuu /PunaMustat kaatui HuHon vakuuttavan kotiesityksen myötä (2–0), ja maaliton tasapeli vieraissa varmisti jatkopaikan. Puolustus piti nollan ja sama linja jatkui myös Kajaania vastaan. Avausottelussa Huima/Urho otti vahvan lähtöaseman nousuun:
La 11.10.2025 – M2-karsinta
Huima/Urho – Kajaanin Palloilijat 4–1 (0–1)
T: Hyötyläinen – Laivonen, Rantanen
Y: 290 Äänekosken keskuskentän tekonurmella
MAALIT: 17’ 0–1 Pereira Gomis, 49’ 1–1 A Manninen, 69’ 2–1 A Lehtonen (rp), 90+2’ 3–1 Pet Lukkari, 90+4’ 4–1 Rutanen
V: Võikar – De Sousa, Abubakar
KENTÄLTÄPOISTO: 82. Abubakar (KaPa)
Ottelu alkoi hyvin Pohjoisen Kolmosen voittajalle: Jean Marcelino Pereira Gomis laukoi KaPan 0–1 -johtoon noin 12 metristä Venni Kepasen oikealta tulleesta keskityksestä (17’).
Peli kuitenkin kääntyi toisella puoliajalla, joka oli KaPalle erittäin synkkä. Aatos Manninen tasoitti komealla laukauksella vasemmalta takaylänurkaan (49’). Aleksis Lehtonen vei HuHon johtoon rangaistuspotkusta (69’). KaPa-maalivahti Gļebs Sopots aavisti suunnan oikein, mutta ei saanut palloa kiinni.
Kahdeksan minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä KaPa joutui alivoimaan ja lisäajalla HuimaUrho iski vielä kahdesti boksin sisältä (90+2’, 90+4’).
La 18.10.2025 – M2-karsinta
Kajaanin Palloilijat – Huima/Urho 0–3 (0–1)
T: Korkalainen – Meriläinen, Kärki
Y: 278 Kajaanin Liikuntapuistossa
MAALIT: 9’ 0–1 Duka, 55’ 0–2 Saarikko, 85’ 0–3 Rutanen
V: De Sousa – Suutari
Huima/Urho lähti viimeiseen otteluun kolmen maalin etumatkalta. KaPa tuli peliin motivoituneena, mutta Michael Duka hiljensi kajaanilaisten toivoa pieneen ihmeeseen, kun hän vei Huima/Urhon 1–0 -johtoon (yleismaalitilanne 5–1). Nyt oli selvä, kenen nousujunalle valot näyttivät vihreää.
Toisella jaksolla Huima/Urho sai lisää vauhtia. Jimi Saarikko (laukaus takakulmaan, 55’) ja Lauri “Rrr…” Rutanen (85’) lisäsivät maaleja ja juna kulki kohti pääteasemaa. Ääneseutulaiset voittivat otteluparin selkeästi, yhteismaalein 7–1.
Huima/Urho pääsi juhlimaan nousua yli 40 hengen fanijoukon kanssa. Kakkosta on pelattu Ääneseudulla viimeksi vuonna 2008 (Äänekosken Huima). Suolahden Urhon menneisyys vastaavalla sarjatasolla oli vuosikymmeniä aikaisemmin. Nyt paluu tapahtuu yhdistyneen joukkueen voimin.
FZ