
Otteluraportti Ohtana/Pajala FF – Pol/Svanstein FF (D5H A, 2.7.2026).
Kuvat: Ohtana/Pajala FF – Pol/Svanstein FF (D5H A, 2.7.2026)
Sarjatasosta ei ole suuri merkitys Lapin kyläseuroille – pääasia on, että jalkapalloa pelataan! Niinpä reilu 150 katsojaa vaelsi torstaina Ohtanajärvelle, jossa Ohtana/Pajala FF kohtasi Pol/Svanstein FF:n. Edessä oli Tornedalsderby!
Mutta katsotaan vielä taaksepäin vuoteen 2025: Pol/Svanstein ei saanut joukkuetta kasaan ja joutui jättämään kauden väliin, mikä oli paha isku övertorneålaisille.
Ohtana/Pajalalla asiat oli toisenlainen. Joukkue voitti Division 4:n pohjoislohkon ja edessä päätös: lähdetäänko kolmoseen vai ei?
Seuran historiassa tämä on ollut kysymys aiemminkin. Kaudella 2021 OPFF voitti Division 4:n, mutta kieltäytyi noususta. Kaksi vuotta myöhemmin uskallettiin lähteä Div 3:een, jossa vierasmatkat ulottuivat aina Skellefteån seudulle asti (Pajalasta noin 340 km). Kausi 2024 päättyi viimeiseen sijaan kolmella voitolla, 19 tappiolla ja maalierolla 17–70.
Myös talvella 2025–26 päätettiin uskaltaa lähteä mukaan, ja seura ilmoittautui Division 3:seen. Pian tämän jälkeen joukkue kärsi kuitenkin useista loukkaantumisisita ja poismuutoista. Liian kapean pelaajaringin vuoksi Ohtana/Pajala FF veti hätäjarrusta ennen kauden alkua ja luopui Division 3:n sarjapaikasta. Tällä kaudella pohjoislohkossa pelaa mukana jopa joukkue Uumajasta, jonne matkaa kertyy Pajalasta 470 km yhteen suuntaan.
Kolmosdivisioonan sijaan Ohtanajärvellä ja Pajalassa pelataan vuonna 2026 vain Vitosta – sarjatasoa, jolla seuran reservijoukkue pelasi aiempina vuosina. Lohdutuksena otteluohjelmaan palasi kuitenkin kahden vuoden tauon jälkeen Tornedalsderby Pol/Svansteinia vastaan. Edellisen kerran derby pelattiin kaudella 2023 Division 4:ssa. Silloin OPFF voitti molemmat ottelut, sekä Svansteinissa että Ohtanajärvellä, lukemin 2–0.

To 2.7.2026
Ohtana/Pajala FF – Pol/Svanstein FF 1–1 (0–0)
OPFF (4-1-4-1): Norén – Nykäinen, Ylipää, Me Rosén, Olsson – Må Rosén – De Mäki, Alldén, Da Mäki, Sohlberg – J Pekkari;
vaihdosta: Westerberg, Eriksson Kalla, Al Al-Bayati, Uusitalo, Ab Al-Bayati, Pääjärvi, Mattsson
PSFF (4-2-3-1): Doh Too – Huhta, Hedlund, E Rautila, Der Htoo – M Mäki, J Rautila – Vähäkangas, Söder, Larsson – Pieti;
vaihdosta: Rundgren, Ali, Riem, Johansson, Rova, Mohamed, Rezai
T: Nordgren-Lehto – F Pekkari, L Pekkari
Y: 159 Skolvalleniĺla
MAALIT: 68’ 0–1 E Rautila, 90’ 1–1 J Pekkari
V: Sohlberg – Rezai
Tasaisessa ottelussa peli aaltoili puolelta toiselle. Kummallakin joukkueella oli omat vahvat jaksonsa. Pol/Svanstein oli hienoisesti parempi, tai ainakin sillä oli vaarallisemmat maalipaikat. Yhdessä tilanteessa PSFF:n hyökkääjä sai iskun, minkä jälkeen OPFF-veskari Anton Norén tarjosi hänelle vesipullon (5’). Tällaisia tilanteita näkee derbyssä harvoin.
Vain hetkeä myöhemmin Ohtana/Pajala sai tuhannen taalan paikan Pol/Svansteinin harhasyötöstä, mutta laukaus suuntautui tyhjän maalin ohi (7’).
Lahjojen aika oli nyt kuitenkin ohi. Peli ei ollut kaunista – esimerkiksi vieraiden maalivahti Eh Ne Doh Too purki avausjaksolla jokaisen pallon osumalla vanhaan koulurakennukseen – mutta se pysyi tasaisena. Maalipaikat olivat vähissä, kunnes Pol/Svansteinin Albin Larsson herätti yleisön ylärimapamauksellaan. Riparipallosta Jesper Rautila osui tolppaan, ja seuraavan laukausyrityksen blokkasi Ohtanan puolustaja. Tilanteessa oli näköjään myös kädenkosketus – ainakin PSFF vaati äänekkäästi rangaistuspotkua. Tuomaristo ei siihen suostunut (35’).

Vielä ennen taukoa Alfred Pääjärvi (OPFF) laukoi yli (37’) ja William Pieti (PSFF) niukasti ohi (40’). Tauolle siirryttiin kuitenkin maalittomassa tasatilanteessa.
Emil Rautila viimeistelee suoraan kulmapotkusta
Myös toisella puoliajalla kesti hetken, ennen kuin hyökkäyspeli vilkastui. Yhtäkkiä kotijoukkueen vasen laitapuolustaja Joel Olsson kuljetti pallon vauhdilla keskikentän läpi ja päätti kokeilla. Matala laukaus sujahti vain niukasti oikean tolpan ohi (60’).
Toisen puoliajan puolivälissä maalihanat vihdoin aukesivat. Emil Rautila vei vieraat 0–1-johtoon, kun hän viimeisteli upean osuman suoraan vasemmalta kulmapotkusta (67’).
Nyt kotijoukkueen oli pakko lisätä painetta välttääkseen derbytappion. Oscar Sohlberg pääsi hyvään maalintekopaikkaan, mutta Doh Too torjui laukauksen (76’). Muut hyökkäykset jäivät melko tehottomiksi. Toisessa päässä Larsson olisi voinut ratkaista ottelun, mutta hän puski kulmatilanteesta yli (86’).
Silti näytti pitkään siltä, että vieraat veisivät voiton. OPFF:n hyökkäysyritykset pysähtyivät PSFF:n tiiviin puolustukseen, kunnes 90. minuutilla Doh Too torjui laukauksen. Hänen edessä oli kuitenkin kaksi vastustajaa ja ensimmäisenä irtopalloon ehti Johannes Pekkari, joka sijoitti pallon verkkoon ja tasoitti 1–1:een (90’). Tasoitus helpotti pajalalaisten oloa: derbytappion nöyryytys oli vältetty ja ainakin yksi piste pelastettu. Lisäajalla ei enää mitään merkittävä tapahtunut.
Molemmille joukkueille tasapeli oli kauden ensimmäinen tasapeli. Kumpikin on hävinnyt yhden ottelun. Sarjataulukossa Pol/Svanstein (3.) on kuitenkin edelleen kuusi pistettä Ohtana/Pajalan (4.) edellä, koska pajalalaiset ovat pelanneet vasta kuusi ottelua.
Felix Zschauer
Sarjataulukko ottelun jälkeen:

Aiemmat JaVi-raportit Ohtana/Pajalalta ja Pol/Svansteiniltä:
Pol/Svanstein FF – Jokkmokks SK 3–1 (D5H, 16.5.2026) – raportti / kuvat
Parkalompolo IK – Ohtana/Pajala FF 3–5 (D4H, 2.8.2026) – raportti / kuvat
Ohtana/Pajala FF – Parkalompolo IK 3–1 (D4H, 25.6.2026) – raportti / kuvat