Kierroskatsaus: M6 Itäinen C (16. kierros)
Tulokset
JIlves /2 – FC Nopeet 0–9
FCS – Jkl United 1–5
LPK /Ak. – FC PaPa 4–0
Reds II – Orit 3–3
Möyhyn Pallo – HaKoPo 7–2
Souls AC – ViPa 0–3
Nousu /2 – Potku 8–1
Pki United – MJK 0–3

Jyväskylä United varmisti Kutosen mestaruuden
Jyväskylä United on varmistanut sarjamestaruuden. Kolme kierrosta ennen loppua kukaan ei pysty enää ohittamaan Unitedia, sillä ainoat joukkueet, jotka teoriassa voisivat vielä päästä tasapisteisiin, Nousu /2 ja ViPa, ovat molemmat hävinneet JKLU:lle. Saman kohtalon ovat toki kokeneet lähes kaikki muutkin joukkueet, ja harva niistä on päästänyt edes alle puolta tusinaa maalia Unitedia vastaan.
Siinä mielessä lukemat maanantaina Saarijärvellä (5–1) olivat vielä kohtuullisia. Ainoastaan Nousu /2 (0–4) ja FC Nopeet, joka heinäkuun alussa onnistui jopa nappaamaan pisteen Unitedilta (2–2), pärjäsivät pienemmällä tappiolla.
14 ottelussa Jyväskylä United on tehnyt peräti 134 maalia, ja hyvin on mahdollista, että lopussa jopa 10 maalia ottelua kohden voisi mennä rikki. Voimasuhteiden osalta tämä joukkue ei kuulunut missään vaiheessa tähän sarjaan, joten kenelläkään ei tule ikävä, kun matka suuntautuu ylöspäin. Seuraavaksi Vitosen vastustajat saavat pelätä mustan käärmeen tuloa.
Mestarin takana pidetään vielä tiukkaa taistelua kakkossijasta, jolle voi tulla vielä kabinettinousu tarjolle. Nousu /2 (34 pistettä) ja Rangers (32) ovat tällä hetkellä mitalisijoilla, mutta kummallakin on enää vain kaksi ottelua jäljellä. Kerran enemmän pelaavat vielä ViPa (31), FC Nopeet (29) ja FCS (28). Tämä kilpailu on täysin kaukokamppailu, koska ristiinpelejä ei enää ole lainkaan.
Ehkä vielä mielenkiintoisempi on taistelu Kutosen sarjapaikoista. MJK juhli sunnuntaina historiallisen kuuden voiton putkeaan, joka nosti muholalaiset seitsemänneksi (24 pistettä). Tasapisteissä MJK:n kanssa ovat KaPaJoSePa /2 ja LPK /Akatemia. FC PaPa (23) seuraa sijalla 10 ja FCV /Reds II (22) on tällä hetkellä ensimmäisellä putoamispaikalla. FC Soho /Oreilla (17) on vielä minimaaliset mahdollisuudet kymmenen parhaan joukkoon, mutta siihen täytyy nyt kaatua jokainen vastustaja, mukaan lukien Nousu /2 maanantaina.
Ma 24.8.2026
Jämsänkosken Ilves /2 – FC Nopeet Jyväskylä 0–9 (0–2)
T: J Puronaho
Y: N.N. Jukka-Virtasen-Pallokentällä
MAALIT: 15’ 0–1 Tuononen, 34’ 0–2 Göös, 48’ 0–3 K Kuronen, 51’ 0–4 Nevalainen, 63’ 0–5 K Kuronen (rp), 66’ 0–6 Torkki, 82’ 0–7 J Kuronen, 84’ 0–8 Torkki, 87’ 0–9 Tervo
V: Pynnönen, Heino –
PP: N.N.
FC Nopeet haki Jämsänkoskelta selkeän voiton, joka on seurahistorian suurin. Avausjaksolla JIlves piti lukemat vielä kohtuullisina, mutta toisella jaksolla tulos alkoi repiä. Uransa ensimmäiset maalit teki Kimi Kuronen (48’, 63’).
Ma 24.8.2026
FC Saarijärvi – Jyväskylä United 1–5 (1–4)
T: Silander
Y: 15 Kusiaismäen hiihtokeskuksessa
MAALIT: 18’ 0–1 Liukkonen, 23’ 1–1 Tiihonen, 25’ 1–2 Ojanperä, 37’ 1–3 Möttö, 41’ 1–4 Möttö, 90’ 1–5 Puustinen
V: – Möttö, Nivala
PP: N.N.
Jyväskylä United varmisti sarjamestaruutta voittamalla FCS:n. Saarijärveläiset antoivat hyvän vastuksen omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, ja Alvar Tiihonen tasoitti avausjakson puolivälissä vielä tilanteeksi 1–1 (23’).
Unitedia tämä pieni takaisku ei pysäyttänyt. Eetu Ojanperä (25’) ja Jan Möttö (37’, 41’) ratkaisivat pelin käytännössä jo ennen taukoa.
Toisella jaksolla FCS piti maalinsa pitkälti puhtaana. Vasta varsinaisen peliajan lopussa Alvari Puustinen viimeisteli loppulukemat 1–5 (90’).
Ma 24.8.2026
LPK /Akatemia – FC Palokunnanmäen Pallo 4–0 (2–0)
T: Pakkanen
Y: 8 Säynätsalon liikuntapuistossa
MAALIT: 17’ 1–0 Kumpulainen, 44’ 2–0 Peura, 59’ 3–0 Peura, 65’ 4–0 Peura
V: Klemetti, Koponen – Viinikainen, Lahtiperä
PP: Juntunen – Lahtiperä
Sarjapaikan kannalta tärkeässä kamppailussa LPK /Akatemia vei pisteet ja pelasi lopulta jopa ensimmäisen nollapelinsä.
“PaPa oli työteliäs ja fyysinen joukkue, ja meidän omat viimeiset suoritukset jäivät usein piippuun”, kertoo LPK:n Tuomas Raatikainen, joka oli tyytyväinen tulokseen, muttei peliesitykseen. Avausmaalin viimeisteli Joel Kumpulainen, jolle maali oli jo kauden kahdeksas. Samuli Peura nosti lukemat hattutempullaan (44’, 59’, 65’) lukemat 4–0:aan.
Ma 24.8.2026 – Miesten Kutonen
FC Vaajakoski /Reds II – FC Soho /Orit 3–3 (2–1)
REDS (4-2-3-1): Schultz – Veander, Jus Lahtinen, A Savolainen, Kautela – Hokkanen, Pirinen – Seppänen, Sarvi, Hafiz – Lemettinen;
vaihdosta: Antila, Liimatainen, Laurio, Kuosmanen, Klinga, Heikkinen
ORIT (4-1-4-1): Laakkonen – Sagulin, Dromberg, Ja Hämäläinen, Leppänen – Konttinen – Moilanen, Ylinampa, Hauhtonen, Sillgren – Saarikko;
vaihdosta: Hurme, Metsäranta, Wicklund, Hyvönen, Guilherme Correira, Comak, Rantanen, Korpela
T: Willman
Y: 26 Jyskän kentällä
MAALIT: 24’ 0–1 Wicklund (rp), 31’ 1–1 Sarvi, 35’ 2–1 Hokkanen, 56’ 3–1 Pirinen, 61’ 3–2 oma maali, 90’ 3–3 Hurme
V: Ju Lahtinen, Klinga –
PUNAINEN KORTTI: 76’ Comak (Orit)
PP: Pirinen, A Savolainen – Korpela, Konttinen
To 27.8.2026
Möyhyn Pallo – Hankasalmen Kovat Pojat 7–2 (3–1)
T: Laahanen
Y: 10 Kangasniemen urheilukentällä
MAALIT: 15’ 0–1 Sysmäläinen, 21’ 1–1 Frilander, 34’ 2–1 Luotinen, 41’ 3–1 Levänen, 49’ 4–1 Gholami, 66’ 5–1 Gholami, 69’ 6–1 Gholami, 72’ 6–2 J Merikanto (rp), 84’ 7–2 Heimonen
V: Heimonen – Moilanen, Rautiainen
KENTÄLTÄPOISTO: 82’ Moilanen (HaKoPo, v+v)
ERIKOINEN TAPAHTUMA: 72’ Turunen torjui J Merikannon ensimmäisen rangaistuspotkun, mutta rangaistuspotkusta annettiin uusinta
PP: Gholami – V Backman, J Merikanto
Kuusi päivää 1–21-tappion jälkeen Möyhyn Pallo kohtasi joukkueen, jonka kanssa se oli omalla tasollaan. Peli kulki vauhdikkaasti suuntaan kuin toiseenkin, ja molemmat joukkueet loivat maalipaikkoja. Onni Sysmäläinen vei HaKoPon vartin kohdalla johtoon (15’), mutta kovin kauan hankasalmelaisten ilo ei kestänyt. Tommi Frilander tasoitti (21’), ja ennen puoliaikaa Roope Luotinen (34’) ja Tatu Levänen (rp, 41’) loivat kotijoukkueelle kahden maalin johdon.
Kangasniemen luonnonnurmi sopii Möyhyn villisioille paremmin kuin HaKoPolle, ja Mahdi Gholami viimeisteli tauon jälkeen 20 minuutin sisällä puhtaan hattutempun (49’, 66’ 69’).
HaKoPon kokoonpanoon palasi kesätyötä saaristossa tehnyt Johannes Merikanto, joka ei kuitenkaan pelannut maalivahtina vaan kentäpelaajana. Rangaistuspotkulla Merikanto viimeisteli myös uransa ensimmäisen maalin kaventamalla tilanteeksi 6–2 (72’).
Möyhyn Pallon voittoa maali ei enää voinut vaarantaa. Loppulukemat 7–2 viimeisteli Iiro Heimonen (84’), jolle maali oli niin ikään ensimmäinen miesten sarjassa.
Möyhy katkaisi seitsemän ottelun tappioputkensa, ja aiheutti HaKoPolle seitsemännen peräkkäisen tappion.
To 27.8.2026
Souls AC Jyväskylä – Vihtavuoren Pamaus 0–3 (0–0)
T: Shablykov
Y: 32 Vehkalammen liikuntapuistossa
MAALIT: 48’ 0–1 V Halttunen, 53’ 0–2 Kovanen, 73’ 0–3 V Halttunen
V: Hiltunen – Turpeinen
PP: Viholainen, B Sundell – V Halttunen, Kovanen
“Kaksivaiheinen peli. En tiedä, johtuiko Soulsin hyytymisestä vai ViPan tasonnostosta – luultavasti vähän molemmista”, kertoo Soulsin Jari Sundell.
Avausjaksolla molemmilla oli paikkoja tehdä maali, mutta Souls onnistui erityisesti puolustuspäässä. Tauon maaliton tilanne johtui mm. laitapakki Miika Viholaisen ja maalivahti Bruno Sundellin vahvoista esityksistä.
ViPan odotuksiin tasapeli oli liian vähän. Tauon jälkeen Vili Halttunen (48’, 73’) ja Herkko Kovanen (53’) veivät vihtavuorelaiset hienoilla yksilösuorituksilla 3–0-voittoon.
Pe 28.8.2026
Jyväskylän Nousu /2 – Harjun Potku 8–1 (6–1)
T: Lipiäinen
Y: 20 Halssilan yläkentällä
MAALIT: 5’ 1–0 Kilpeläinen, 8’ 2–0 Kilpeläinen, 14’ 2–1 Hiekka, 15’ 3–1 V Fager, 28’ 4–1 Rajatalo, 32’ 5–1 Muqolli, 41’ 6–1 Kilpeläinen, 55’ 7–1 Salmi, 69’ 8–1 Rosti
V: –
PP: Kilpeläinen – Vartiainen
Harjun Potku ei pysynyt Nousun vauhdissa mukana, ja puolustuksessa oli reikiä kuin sveitsiläisessä juustossa. Pyry Kilpeläinen avasi maalihanat hienolla vasurilaukauksella vasemman tolpan kautta (5’) ja viimeisteli hattutemppunsa vielä ennen taukoa (8’, 41’). Myös kapteeninauhaa kantanut Jasmin Muqolli viimeisteli hienon maalin yläriman kautta (32’).
Potku oli 14. minuutilla päässyt kaventamaan 2–1:een Tomas Hiekan maalilla, mutta muuten ei ole kerrottavana paljon positiivista. Poikkeuksen teki maalivahti Hannu-Pekka Vartiainen, joka heittäytyi jokaiseen palloon ja esti erityisesti toisella puoliajalla lukemien repeämisen vielä suuremmiksi.
Su 30.8.2026 – Miesten Kutonen
Pieksämäki United – Muholan Jalkapallokerho 0–3 (0–0)
PU (4-4-2): Sormunen – Asikainen, Ka Keisala, Henriksson, Ki Keisala – Heiskanen, Hänninen, Rautiainen, Panula – Markkanen, Al Väisänen;
vaihdosta: Kauppinen, Ra Kosunen, Jäntti
MJK (4-2-3-1): Metso – Vesala, E Lindholm, Se Savolainen, T Hämäläinen – T Syrjä, J Lindholm – Sa Savolainen, An Väisänen, M Väisänen – V Väisänen;
vaihdosta: J Hämäläinen, Ndiaye, O Väisänen, Alanko
T: Huikko
Y: 15 Pieksämäen keskuskentällä
MAALIT: 70’ 0–1 T Syrjä, 81’ 0–2 Ndiaye, 83’ 0–3 V Väisänen
V: Ki Keisala, Henriksson – Ndiaye, Sa Savolainen, V Väisänen
PP: Sormunen, Ka Keisala, Hänninen – T Syrjä, Vesala, E Lindholm
Seuraavat ottelut:
Ma 31.8. HaKoPo – FCS (19:00 Pellisenrannan lp, Hankasalmi)
Ma 31.8. Soho /Orit – Nousu /2 (19:45 Tikkakosken lp, Jyväskylä)
Ma 31.8. Potku – Möyhy (19:45 Säynätsalon lp)
Ma 31.8. Jkl United – Souls AC (20:00 Jyskän kentällä)
To 3.9. FC Nopeet – KaPaJoSePa /2 (20:00 Vehkalammen lp, Jyväskylä)
Pe 4.9. MJK – LPK /Akatemia (18:00 Muholan urheilukenttä)
Pe 4.9. ViPa – JIlves /2 (19:00 Vihtavuoren lp)
Pe 4.9. FC PaPa – Rangers (19:45 Halssilan yläkentällä, Jyväskylä)