Viime hetkien pisteitä JJK:lle ja RoPS:lle

Miesten Kakkonen C

   Kuudes kierros tarjosi jännitystä ja yllätyksiä. Vasa IFK:n ollessa vapaana (Kraft - VIFK pelataan vasta 2.7.) oli JJK:lla tilaisuus hankkia pientä etumatkaa ja Oulun Luistinseuralla siirtyä toiseksi. Kumpikin joukkue pelasi sunnuntaina. OLS:lla oli kotipeli FC Vaajakoskea vastaan. Haastavien viikkojen myötä FCV oli selkeästi haastajan roolissa ja OLS ennakkosuosikki. Pelin alku sekoitti asetelmia täysin. Reilun 20 minuutin jälkeen FCV johti jo 0-3-lukemin. OLS:n kavennusmaali 1-3:een ei riittänyt, vaan oululaisille tuli kauden toinen tappio. FCV:lle taas kyseessä oli kauden toinen voitto (ensimmäinen oli tullut samalla tuloksella Kokkolasta). Pitkät voitokkaat paluumatkat lienevät paras mahdollisuus hitsata uutta joukkuetta yhteen. Sarjatilanne näyttää FCV:n osalta ainakin paremmalta kuin voisi monen esityksen jälkeen luulla. Niinpä paineet eivät ole liian suuret, kun Vaajakoskelle saapuu seuraavaksi JS Hercules. Paineita ei ole vielä myöskään OLS:lla. AC Oulun farmijoukkue on edelleen sijalla, joka riittäisi jatkosarjaan.

   Toinen jännittävä peli pelattiin torstaina Oulussa. OTP hallitsi RoPS:aa vastaan ja olisi varmasti ansainnut pisteen, mutta Aapo Savolaiselle tämä ei kelvannut. Rovaniemeläinen on loppuhetkien maalien mies: jo JBK:ta ja Herculesta vastaan hänen viime hetken osumansa toivat RoPS:lle yhden pisteen. Tällä kertaa syntyi jo voittomaali. Voitto oli RoPS:lle kauden toinen. OTP taas pysyy kellarikerroksessa.

   Tavallaan FC Vaajakoski avusti myös naapuri JJK:ta. Voitto GBK:sta, ja sarjataulukko saisi jyväskyläläiset hymyilemään kirkkaasti. Mutta mitä tapahtui? Perjantaina jumbosijalle tippuneet kokkolalaiset eivät olleetkaan mikään heittopussi. GBK johti 19. minuutilta lähtien 0-1 yli 70 minuutin verran. JJK ei oikein löytänyt sopivaa reseptiä, kunnes toppari Reetu Räsänen puski lisäajalla sittenkin vielä tasoituksen. JJK jatkaa ilman tappioita ja GBK ilman voittoa, mutta vaikka vierasjoukkueen esitys ei lopulta riittänyt isoon pistepottiin, niin tämä yksikin piste oli voitettu sellainen. Siitä he voivat olla ylpeitä, ja tälle suoritukselle he voivat rakentaa peliä jatkossakin. JJK:lle pistemenetys ei ollut suurempaa draamaa, vaan lähinnä varoitus. Kausi ei tule olemaan läpihuutojuttu eikä edes seuraava peli, jolloin vastassa on Jyväskylän Komeetat.

   Komeetat tulee samasta suunnasta taulukkoa kuin GBK: alhaalta. Perjantaina vaaleansiniset kohtasivat Kajaanin Hakan. Komeetat tekivät ottelussa kauden kolmannen maalinsa. Taas johtomaali, taaskaan se ei lopussa riittänyt voittoon. Nousijalle tämä kausi jatkuu vaikeana, vaikka kehitys on kylläkin ollut hurjaa. Eikä sarjapaikkakaan vielä millään tavalla mennyttä, vaan eroa säilyjän paikalle on vain kaksi pistettä. Torstaina Harjulla Komeetoilla ei ole mitään hävittävää. Valmentaja Babatunde Wusu kävi katsomassa JJK-GBK-ottelun paikan päällä ja on varmasti tutustunut JJK:n heikkouksiin ja vahvuuksiin. Voi olla, että GBK:n esimerkki rohkaisee Komeettoja.
  Jäimme nyt hetkeksi derbyennakossa kiinni, mutta vilkaistaan vielä KajHa:aan. Kuuden kierroksen jälkeen Hakan tilillä on vain yksi tappio. Siihen nähden, että poissaoloja on ollut paljon, nousija on hakenut pisteitä kiitettävän määrän. Seuraava ottelu OLS:aa vastaan voi olla seuraava vedenjakaja. Voitolla KajHa tulisi oululaisten kanssa tasapisteisiin.
 
  Lopuksi sunnuntain iltaotteluun JS Hercules - JBK. Tätä ottelua ensimmäisen lauseen sanat jännityksestä ja yllätyksestä koskevat vähiten. Hercules otti odotetun kotivoiton ja nousi lähemmäksi sitä, missä olisimme odottaneet näkevämme heidät alun perinkin: sarjan kärkipäähän ja sarjan parhaaksi oululaiseksi joukkueeksi. Herculeksella muuten päättyi kolmen ottelun voitoton putki. JBK taas pysyy putoamistaistelussa. Seuraava ottelu taulukkonaapuri OTP:ta vastaan on hyvin tärkeä.

Aapo Savolainen, tärkeiden maalien mies
- maalipörssin kärki vaihtuu ottelussa Hercules - JBK
To 2.6.2022
Oulun Työväen Palloilijat – Rovaniemen Palloseura 0-1 (0-0)
T: Väärälä - Bai, Kärki
Y: 64 Castrenin kentällä
MAALI: 90+2. 0-1 Savolainen
V: Marchetti, Etchu, Ibiyomi - Venäläinen, Tiihonen

  Aapo Savolainen on mies, joka tekee tärkeät maalit. Puskemalla Tatu Lakelan antamasta kulmasta Savolainen viimeisteli kauden kolmannen maalinsa. Kaksi ensimmäistä osumaa toivat tasapelin, nyt maali oli jopa kolmen pisteen arvoinen. Tämän jälkeen ketään ei enää kiinnosta, että RoPS:n peli oli heikkoa. OTP hallitsi, ja vain onnella RoPS selvisi edes tauolle asti 0-0-tilanteessa. Lappilaiset paransivat tauon jälkeen, mutta tällaista loppuhuipennusta tuskin kukaan olisi arvannut.

Pe 3.6.2022
Jyväskylän Komeetat – Kajaanin Haka 1-1 (1-0)
T: Rantakaulio – Gul, Kainulainen
Y: 144 Comets’ Parkissa
MAALIT: 14. 1-0 M Niemelä, 50. 1-1 Nurkkala
V: Chadid, Sarkkinen -
  Raportti

Su 5.6.2022
Oulun Luistinseura – FC Vaajakoski 1-3 (0-3)
T: Wikman - Kiistala, Bai
Y: 86 Castrenin kentällä
MAALIT: 3. 0-1 De Nicolo, 12. 0-2 Sarlin, 21. 0-3 Sadki, 68. 1-3 Alanko
V: Lohela, Matila - Sadki, Hussein, Pirttinen, Eloranta
   Kuka olisi uskonut? FCV:n peli on ollut viime aikoina täysin hukassa, ja nyt he johtivat reilun 20 minuutin jälkeen jo maalein 0-3. Ennen peliä sarjassa kolmantena ollut OLS heräsi ja sai muutaman läpiajon, jotka FCV-veskari Antto Mikkonen torjui. Toisen jakson puoivälissä OLS onnistui käynnistämään takaa-ajonsa, kun tällä kaudella AC Oulun liigajoukkueessa vielä vähäiselle vastuulle jäänyt Samu Alanko kavensi 1-3:een (68.). Se ei kuitenkaan riittänyt - FCV otti pisteet matkaansa. Sekä Harrison De Nicolo että Ayoub Sadki tekivät ensimmäiset maalinsa FCV:n paidassa.

Su 5.6.2022
JJK Jyväskylä - Gamlakarleby BK 1-1 (0-1)
T: Haapakoski - Savolainen, Törnroos
Y: 804 Harjun stadionilla
MAALIT: 18. 0-1 Enlund, 90+3. 1-1 Räsänen
V: - Lelo Lun Koka, Luokkala
   Raportti

Su 5.6.2022
JS Hercules Oulu – Jakobstads BK 5-0 (2-0)
T: Korkalainen - Kärki, Meriläinen
Y: 71 Castrenin kentällä
MAALIT: 5. 1-0 Heikkinen, 45. 2-0 Vääräniemi, 58. 3-0 Thurling, 78. 4-0 C Bohui, 90+1. 5-0 Vääräniemi
V: Haataja, Heikkinen, Kovalainen - Akanihu, Björkskog

  Tulos kertoo kaiken. Hercules siirtyi 1-0-johtoon jo viidennellä peliminuutilla. JBK pysyi kyydissä melkein tauolle asti, mutta lopussa lukemat kohosivat rumiksi. Aiemmin jo neljä maalia viimeistellyt Jyri Vääräniemi lisäsi kaksi maalia tililleen ja nousi maalipörssin kärkeen. Hän ohitti Jasper Uwaegbulamin (5 maalia), joka pelasi ottelussa vastustajan riveissä.


Seuraavat ottelut:
To 9.6.    JJK – Komeetat (klo 19 Harjun stadion, Jyväskylä)
La 11.6.    JBK – OTP (klo 17 Länsikenttä, Pietarsaari)
La 11.6.    KajHa – OLS (klo 17 Kajaanin liikuntapuisto)
La 11.6.    FCV – Hercules (klo 17 Vaajakosken liikuntapuisto)
La 11.6.    RoPS – VIFK (klo 18 Rovaniemen keskuskenttä)
La 12.6.    Kraft – GBK (klo 18.30 Mosedal, Närpiö)

Print