TPS:n voittoputki jatkuu — Ilves 377 minuuttia maalittomana

    Ensin vappu, nyt äitienpäivä. Kansalla taitaa olla parempaa tekemistä kuin lähteä jalkapallokentän laidalle. Isoja jalkapallofestivaaleja ei juhlittu kentilläkään. VJS — KuPS Akatemia päättyi 0-0, PKKU voitti yhdellä maalilla Tampereella. VIFK—Pallo-Iirot siirtyi vieraiden influenssa-aallon takia.
   Hieman enemmän porukkaa oli todistamassa TPS:n ja JyPK:n kotivoittoja. Turkulaisille se oli kauden kuudes kuudennessa ottelussa. Ero PKKU:han on jo seitsemän ja Pallo-Iiroihin yhdeksän pistettä, joskin kummallakin takaa-ajajalla on vasta viisi ottelua pelattuna. Tällä vauhdilla TPS on matkalla liigaan. Nähtäväksi jää, onko ensi sunnuntain jälkeen edelleen näin. Silloin pelataan Keravalla kärkiottelu PKKU—TPS.
   JyPK on vielä melko kaukana kärjestä. 4-1-voitto EBK:sta oli tärkeä pitämään elossa edes realistiset mahdollisuudet yläloppusarjasta. Ensi sunnuntaina jyväskyläläiset nousisivat voitolla neljän parhaan joukkoon. Tämä on mahdollista, kun edellä olevat EBK ja VIFK pelaavat vastakkain. Mutta huomio! Raumalla tulee olemaan vastassa varmasti kovempi joukkue kuin mitä EBK oli tänä viikonloppuna.
   Sarjan hännillä on muodostumassa pikkuhiljaa neljän joukkueen joukko. Ilves /2 on kolmannen peräkkäisen 0-1-tappion jälkeen valahtanut putoamiskamppailuun. Tamperelaiset eivät osuneet vastustajan maaliin peräti 377 minuuttiin. Seuraavat pelit (Sport, KuPS Akatemia, EBK; kaikki vieraissa) ovat mahdollisuus kääntää kurssi taas hyvään suuntaan. Myös FC Sport on kärsinyt kolme peräkkäistä tappiota. Vierasmatkat Tuusulaan (0-3) ja Turkuun (0-4) olivat luokkaa liian kova.
   Jumbonelikosta positiivisin suunta on VJS:lla. Vantaalaiset ottivat neljä pistettä kahdesta ottelusta, ja oma maali on pysynyt puhtaana jo 209 minuuttia. Nyt VJS:lla on hieman enemmän aikaa valmistautua tulevaan otteluun kuin vastustaja Sportilla, joka pelaa ensin vielä siirretyn Ilves /2-ottelun.

KuPS Akatemia tyytyväinen pisteeseen

La 7.5.2022
Vasa IFK—
Pallo-Iirot Rauma siirretty
   Pallo-Iirot pyysivät ottelusiirtoa influenssa-aallon takia. Uusi pelipäivä on torstai 2.6. 

 

La 7.5.2022
Turun Palloseura—
FC Sport Vaasa 4-0 (2-0)
T: Peltonen—Ruonti, Salmivirta
Y: 100 Kupittaan 5-kentällä
MAALIT: 25. 1-0 oma maali, 35. 2-0 Lehtilä, 71. 3-0 Lindholm, 86. 4-0 Kallio
V: - Pettissalo
   Ero oli sitä, mitä sarjan kärjen ja hännän välillä voi odottaa. TPS:lle osui mm. viime kaudella JyPK:a edustanut Fanny Lindholm.

 

Su 8.5.2022
Vantaan Jalkapalloseura—
KuPS Akatemia 0-0
T: Kekoni—Träskman, Rantanen
Y: 72 Myyrmäen Jalkapallostadionilla
MAALIT: -
V: - Al-Musawi (th)
   KuPS Akatemia-valmentaja Ali Al-Musawi reagoi taktisesti lukuisiin poissaoloihin ja oli lopulta pisteeseen tyytyväinen, vaikka savolaiset pysyvät taulukossa VJS:n takana putoamispaikalla.

 

Su 8.5.2022
Tampereen Ilves /2—
PK Keski-Uusimaa 0-1 (0-1)
T: Sandmark—Simonen, Palolahti
Y: 40 Kaupin urheilupuistossa
MAALI: 11. 0-1 Romppanen
V: Mikkonen—
   PK Keski-Uusimaa haki kauden toisen vierasvoittonsa Hilla Romppasen maalilla (11.). Ilves /2:lla oli 80 minuuttia aikaa tasoittaa, mutta 0-1 jäi myös loppulukemaksi.

 

Su 8.5..2022
Jyväskylän Pallokerho—
Esbo BK 4-1 (2-0)
JYPK: Pitkänen—Ven Lamberg, Torpo, Salmijärvi—Rinkinen, Tiainen, Hirvonen, Halttunen (78. Korhonen)—Forstén (66. Meronen), Voutilainen (37. Vee Lamberg), Pirinen
EBK: Peltola—Riihiaho (46. Mikkola), Laine, Tuomainen, Kiviniemi—Suuriniemi, Partonen, Heikkonen (63. Kortelainen), Tenkanen—Koppanen (63. Huttunen)
T: Pusa—Seikkula, Ruokamo
Y: 142 Viitaniemen liikuntapuistossa
MAALIT: 20. 1-0 Salmijärvi, 44. 2-0 Forstén, 54. 3-0 Vee Lamberg, 65. 4-0 Pirinen, 82. 4-1 Huttunen
V: Forstén, Tiainen—
Raportti



Seuraavat ottelut:
               Siirretty ottelu
Ke 11.5.       FC Sport—Ilves /2

(18:30         Elisa Stadion, Vaasa)

               7. kierros
Su 15.5.       P-Iirot—JyPK
(14:00         Äijänsuon stadion, Rauma)
Su 15.5.       PKKU—TPS
(14:00         Kalevan up, Kerava)
Su 15.5.       FC Sport—VJS
(15:00         Elisa Stadion, Vaasa)
Su 15.5.       KuPS Ak.—Ilves /2
(15:00         Väre Areena, Kuopio)
Su 15.5.       EBK—VIFK
(16:00         Keski-Espoon up)

 

 


Print