Keski-Suomen Vuoden Valmentaja äänestys

Kuka on Keski-Suomen “liittosarjavalmentaja 2020?
Ensimmäisenä vuorossa “korkeammat tasot” eli Kansallinen Liiga ja Miesten Kakkonen.

Basam Elfadl (JJK)
JJK:n nousuvalmentaja Basam Elfadl lähti JJK:n koutsina myös Kakkoseen. Nuori valmentaja, joka täytti elokuussa 28 vuotta, on kestänyt korkeat odotukset rauhalliseen tapaansa. Niin kuin edellisellä kaudella Kolmosessakin, JJK pelasi edelleen pallonhallinnan kautta. Kuusi ensimmäistä ottelua ilman tappiota johtivat siihen, että jotkut unelmoivat jo noususta.

Monissa peleissä JJK ratkaisi pelin edukseen tiukassakin paikassa, toisinaan puuttui vielä se viimeinen tippa suoraviivaisuutta. Elokuussa joukkue joutui pahaan vastavirtaan ja jäi ilman voittoa, ja hetkeksi jopa lähelle putoamispaikkoja. Elfadl osasi silti nostaa joukkueensa alakierteestä, ja teki kokoonpanoon uusia kokeiluja. Lopulta riskin otto palkittiin. JJK voitti ainoana joukkueena Jipon, voitti kolmesta paikallisottelusta kaksi ja päätti kauden turvallisella kuudennella sijalla.

Tuomas Jaakkola (JyPK)
Tuomas Jaakkola nousi kaudeksi 2020 JyPK:n päävalmentajaksi. Edelliskaudella talenttivalmentajana toiminut Jaakkola jatkoi pääosin “Manu” Mannisen taktisella konseptilla. JyPK:n pelaajamateriaali oli varsinkin hyökkäyspäässä muuttunut merkittävästi, ja myös pelillinen ratkaisu puolustuspäässä ei enää toiminut. Välillä tilanne näytti synkältä, mutta taktisten muutosten ja avainpelaajien paluun myötä JyPK otti kauden toisella puoliskolla merkittävästi pisteitä ja säilytti sarjapaikan Liiga-karsinnan kautta.

Sami Okkonen (FCV)
Kausi ilman suurempia putoamishuolia Kakkosessa on vaajakoskelaisten lähtökohdista aina hyvä vuosi. Sami Okkosen ensimmäisellä kaudella päävalmentajana FCV voitti yhtä monta ottelua kuin se hävisi (7). Mukana olivat kolme jännittävää paikallisottelua JJK:ta vastaan, joista kotivoitto tuli tappioasemasta, ja sopii mainiosti Gallian kylän narratiiviin.

Okkonen integroi nuoria pelaajia joukkueeseen. Ammattimaisen harjoittelun vuoksi he pystyivät osoittamaan tasonsa myös Kakkosessa ja joukkueen peli muuttui monipuolisemmaksi.

Tästä pääset äänestykseen! (linkki poistettu)

Äänestysaika päättyy su 13.12. klo 23.59. Tulokset julkaistaan Keski-Suomen Jalkapalloviikon seuraavassa numerossa.