“Tyyppillinen derby” – GBK voitti JBK:ta

image_printTulosta

Otteluraportti GBK – JBK.

   Kakkosen dinosaurukset kohtasivat keskiviikkona Kokkolan keskuskentällä. GBK on pelannut sarjassa tauotta vuodesta 2008, pidempään kuin mikään muu seura. Siihen nähden JBK:n nousu Kolmosesta kaudella 2016 on vielä melko tuore. Silti, nousukarsinnoista ja putoamispaikoista huolimatta, kumpikin seura on jäänyt jumiin Kakkoseen. Vasta viime vuonna GBK voitti C-lohkon. JBK oli toisena.

Tälläkin kaudella unelmoidaan noususta Ykköseen, mutta varsinkin GBK:n kauden alku oli huono (neljästä ottelusta yksi piste). Takaa-ajo alkoi 0–1 -voitolla Pietarsaaressa eli JBK:ta vastaan. Sitä mukaan lukien kokkolalaiset keräsivät viimeisestä kahdeksasta ottelusta 19 pistettä, ja GBK:lla oli koossa 20 pistettä, kuusi vähemmän kuin sarjakärki TP-47:llä.
Myös JBK oli ennen derbyn vahvassa vireessä: 15 pistettä tuli viimeisestä kuudesta ottelusta. 22 pisteellä pietarsaarelaiset olivat sarjassa kolmantena, juuri GBK:n edellä.

GBK vastaan JBK – Kokkola vastaan Pietarsaari. Se on perinnekamppailu: 101-vuotias GBK vastaan 81-vuotias JBK. Derby sanan varsinaisessa merkityksessä. Ennen keskiviikon ottelua joukkueet olivat kohdanneet toisensa 71 kertaa eri sarjatasoilla. 33 kertaa voittaja oli GBK, 25 kertaa JBK, 13 kertaa pisteet jaettiin.

Ke 16.7.2025 – Miesten Kakkonen C
Gamlakarleby BK – Jakobstads BK 3–0 (1–0)
GBK (4-2-3-1): Savchenko – Huldén (89’ Huttu), Toro, Huuhka, Vitka – Maldonado, Luokkala – Hirvikoski, Felix Ferreira, Björkgren (83’ Edsvik) – Åkerblom (69’ Moraes)
JBK (4-2-1-3): Käldström – Strömbäck, F Kass, Moses, Öst (73’ Broberg) – Östman, Wargh (64’ Sundelin) – Kronholm (73’ Forsén) – Holmäns, Besic (64’ Klemets), Mäenpää (64’ W Nyman)
T: Vuorio – Paavolainen, Tiensuu
Y: 729 Kokkolan Keskuskentällä
MAALIT: 15’ 1–0 Åkerblom, 47’ 2–0 Maldonado (rp), 56’ 3–0 Huldén
V: Björkgre, Toro, Åkerblom, Edsvik – Besic, Käldström, Ramic (th), Sundelin
PP: Huldén, Toro, Huuhka – Moses, Östman

   Paras kesäsää, yli 700 katsojaa, moni heistä GBK:n junnuja: parempaa derbytunnelmaa ei voinut toivoa. Ottelu ei tarjonnut pelillisesti parasta jalkapalloa. Rikkeitä oli paljon, ja erotuomari Lotta Vuorio jakoi kahdeksan varoitusta.

Vieraat hallitsivat ensimmäisellä jaksolla palloa ja heillä oli ensimmäinen vaarallinen paikka, kun Marcus Kronholmin vapaapotku keskeltä meni vain niukasti maalin yli (12’).
GBK keskittyi puolustamiseen. Siksi johtomaali tuli hieman yllättäen: Vertti Åkerblom Sai viimeistellä aivan vapaasti Alex Björkgrenin keskityksestä (15’).
37. minuutilla Felipe Felix Ferreira oli lähellä tuplata johdon, mutta Hannes Käldström torjui lähilauksen juuri ja juuri. Ei se 1–0 -taukotilanne ollut mikään vääryys, mutta näistä paikoista huolimatta, GBK ei ollut parempi.

Toinen puoliaika ei ehtinyt vanheta 20 sekuntiakaan, kun Tomas Maldonado pelasi seinäsyötön Åkerblomin kanssa ja eteni Käldströmin ohi. Pallo pyöri maaliviivaa kohti, johon ryntäsivät JBK:n Kareem Moses ja GBK:n Niilo Hirvikoski. Moses pelasti hädässä, mutta Lotta Vuorio vihelsi rangaistuspotkun. Tilanne herätti tunteita. Kaikki silmät oli kaksinkamppailussa Moses – Hirvikoski, jossa Hirvikoski kaatui, mutta Moseksen pelastus oli puhdas. Vihellys tuli kuitenkin, kun Käldström kaatoi Maldonadon.
Maldonado astui itse pilkulle… ja sijoitti varmasti 2–0:aan (47’).

Olivatko JBK:n jalat jääneet pukukoppiin vai pää enemmän tuomarilla kuin vastustajalla? Kentällä vieraat eivät saaneet enää mitään aikaiseksi. GBK pysyi tehokkaana. Puolustaja Sebastian Huldén nosti pallon Hirvikosken syötöstä maalivahdin yli 3–0:aan (56’).
Selkeästä tilanteesta huolimatta ottelu pysyi kuumana loppuun asti. JBK:lla oli kavennuspaikka Belmin Besicin puskulla (62’). Yleisesti jatkuvat rikkeet estivät kuitenkin ottelun sujuvuuden. JBK turhautui. Varoitus vieraiden valmennustiimin kuuluvalle Jasmin Ramicille (64’) ei tullut hetkeäkään liian aikaisin.

Erityistä huomiota herättivät toimittajan korviin kantautunut tuomaripalaute, joka poikkeuksetta alkoi ensimmäisessä lauseessa huomautuksesta kolmikon sukupuolesta. Maailma menee hurjaa vauhtia eteenpäin, mutta miksi jäädään tietyissä asioissa jumiin?

Ottelun loppu ei enää tarjonnut sen ihmeempiä maalitilanteita. Peli, jossa GBK ei ollut niin ylivoimainen kuin lukemat antavat ymmärtää, oli selvä. Kokkolalaiset ansaitsevat voiton tauon jälkeisen tehovaiheen seurauksena. JBK puolusti avainhetkillä liian löysästi.

Kommentit: Rangaistuspotku herätti tunteita ja muutti pelin
Ottelun jälkeen GBK:n pelaajat täyttivät runsaasti junioreiden nimmari- ja kuvatoiveita. Vieraiden tunnelma sen sijaan oli synkkä. Pukukopista kantautui huutoa. Myös lehdistötilaisuudessa JBK-maalivahti Hannes Käldström oli ärtynyt:

“Rangaistuspotku toisen puoliajan alussa pilasi täysin meidän pelitahdin. Se on surullista. Meidän pitää nousta tästä takaisin. Se oli yksi huonoimmista peleistä sen jälkeen, kun palasin. Olen pettynyt”, hän kommentoi.

Myös GBK-kapteeni Ville Huuhka on sitä mieltä, että pilkku oli pelin kääntöpiste: “Avausjaksolla JBK hallitsi palloa. Meillä oli matala rivistö. Otimme paljon vastaan, mutta puolustimme erittäin tiukasti. Meillä oli muutama vaarallinen vastahyökkäys. Toisen jakson alussa saimme rangaistuspotkun, joka muutti pelin kulun. Sen jälkeen saimme hallinan. JBK oli ehkä väsynyt ja hieman turhautunut. Silti he ovat vahva ja hyvä joukkue, joten voin olla erittäin tyytyväinen suoritukseemme tänään.”

Valmentaja Niklas Käckö kehui joukkueen taistelua: “Se oli tyyppillinen derby. Se oli aika heikkolaatuista syöttöpeliä [molemmilta]. Sen sijaan oli monta kaksinkamppailua. 1–0 -tilanteessa kaikki tuntui tasaiselta, mutta toinen maali antoi itseluottamusta.”

JBK-valmentaja Walter Mooren harmitti rankkaria, mutta katsoo eteenpäin:
“Emme ansaitseneet kolme pistettä. GBK puolusti alhaalla. Meillä oli pallo, mutta teimme virheitä varsinkin hyökkäyksen kolmanneksella ja myös rangaistuspotkun kohdalla. Minun mielestä [rangaistuspotku] oli halpa, mutta meidän täytyy elää sen kanssa. Meidän täytyy keksiä, mitä tehdään näissä tilanteessa. Opimme vielä. Sanon aina: Jalkapallo on urheilu, jossa voit aina kasvaa ja parantaa. Eli nyt meidän täytyy nostaa itsemme ja jatkaa seuraavaan tehtävään.”

Sarjataulukossa GBK nousi kolmanneksi. Kuopion Elon luopumisen takia joukkueella on edessä väliviikko, ennen kuin se kohtaa vieraissa Vasa IFK:n (pe 1.8.).
JBK kohtaa seuraavaksi kotonaan sarjakakkosen VPS Akatemian (la 26.8.).

FZ