Kommentti (Felix Zschauer).
PK-35:n (Helsinki) sarjapaikka Kansallisessa Liigassa siirtyy IF Gnistanille, ja näin päättyy kuusi kautta kestänyt hämmennys kahdesta PK-35:stä Liigassa – seitsemän kautta, jos lasketaan vuosi 2019 Ykkösessä mukaan, mutta silloin se oli vielä hauskaa. Suomen Palloliiton julkaisi päätöksen eilen tiedotteessaan. Joukkue pelasi jo kaudella 2025 Gnistanin kotikentällä Oulunkylässä, kun PK-35 joutui Pihlajamäen kentän puutteiden takia (katsomolla ei ollut kattoa) evakkoon.
Hämmennys ei kuitenkaan pääty tähän. Suomen Palloliiton järjestelmä sarjapaikkasiirroista on hämmentävä. Oletan siis, että kyse on sarjapaikkasiirrosta, vaikka luodaan mielikuvaa, että PK-35 luopuu sarjasta. Terminologiaa käytetään ristiin: sekä Yle että Kansallisen Liigan oma tiedote puhuvat PK-35:n sarjapaikan luopumisesta.
Kyseessä pitää kuitenkin olla sarjapaikkasiirto, ja sen siksi paikka meneekin Gnistanille eikä täydennysmenettelyssä seuraavana olevalle Esbo BK:lle. Briotech Kansallisen Liigan toiminnanjohtaja Minna Kauppisen sanavalinta (“PK-35:n päätös luopua sarjapaikastaan on iso ja se vaatii kaikilta osapuolilta vastuullista ja rakentavaa otetta.”) ei välttämättä ole sarjapaikkasiirron merkityksessä väärin, mutta se ei lisää uskottavuutta, kun ihmiset eivät ymmärrä, mitä de jure tapahtuu. Sama koskee Kansallisen Liigan tiedotteen lausetta “Kilpailutyöryhmä arvioi esityksessään, että poikkeuksellisuudesta huolimatta sarjapaikan siirto tukee Briotech Kansallisen Liigan strategisia tavoitteita ja pelaajapolkujen jatkuvuutta.” – Lue: Gnistanilla on vahva (Veikkausliiga-) organisaatio ja päätös hyvä jatkumo Fast track -mallille, joka ei toiminut aivan toivotusti. Mutta palveleeko tämä urheilua, kun yksittäisiä seuroja koskevissa päätöksissä ratkaisevaa on liiton strategia?
Kansallisella Liigalla on ennestään uskottavuusongelmia aiempien päätösten vuoksi: pääsarjan “laajentaminen” kymmenestä joukkueesta kahdeksaan sekä minulle henkilökohtaisesti erittäin rakas vihollinen fast track -menettely ovat vain kaksi esimerkkiä. Myös KuPS:n menestystarinan alku liittyi päätökseen, joka antoi ulospäin “hiukan” ongelmallisen mielikuvan: vihelsivätkö linnut Kuopiossa muuta paikkakuntia aikaisemmin, että Liigassa vapautuisi täydennettävä paikka? Esimerkkejä on lukuisia, ja tämä uusi päätös tarjoaa jälleen paljon tulkinnanvaraa.
Sarjapaikkasiirrot ovat tyypillisiä Suomessa, mutta naisten sarjoissa ne ovat yleistyneet myös kansainvälisesti. Taustalla vaikuttaa sekin, että naisten asema yhteiskunnassa vaihtelee. Tällä hetkellä trendi on siirtää naisten joukkueet seuroihin, joilla on huippujoukkue miehissä, ja väittää tämän liittyvän tasa-arvoon: naiset, tulkaa tasa-arvon vuoksi sinne, missä miehet!
Naisten pelaavan jalkapallon perinteet jäävät jalkoihin, kun bisnes-strategiat ohjaavat päätöksiä. Raha heiluu tulevaisuudessa eikä menneisyydessä!
Lisääkö sarjapaikkasiirto itsestään sitten uskottavuutta? Minun oma kanta on, että urheilun hengessä sarjapaikkasiirron kriteerien tulisi olla tiukka: olkoon fusiot yms, jolloin on hyvin selkeä, että tietty jaosto siirtyy seurasta toiseen, mukaan lukien henkilöt ja perinne. Kysytään vaikka näin päin: onko sarjapaikka vain tyhjä laatikko, joka on myyty kauppatorilla, vai sisältääkö se mahdollisesti mystistä perinnearvoa: voiko IF Gnistan nyt kutsua itsensä kaksinkertaiseksi Suomen mestariksi?
PK-35, se helsinkiläinen, on ollut Kansallisessa Liigassa nyt kuusi vuotta. Kovin paljon kauempaa sen historia sillä sarjapaikalla ei olekaan. Sarjapaikka tuli PK-35:lle vasta kaudella 2018. Alkuperäinen PK-35:n naisten edustusjoukkue muutti talvella 2008-09 Vantaalle ja toimii siellä omana organisaationaan nimellä PK-35 Vantaa.
Tulevan Gnistanin edeltäjä-PK-35 sen sijaan sai sarjapaikkansa kaudeksi 2018 Malmin Palloseuralta (silloin Naisten Ykkönen). MPS:llä oli sarjapaikallaan harvinaisen ehjä jatkuvuus: se aloitti vuonna 1979 Perussarjan 1. lohkossa (3. sija kuuden joukkueen lohkossa), putosi 1984 kolmannelle sarjatasolle, kun Aluesarjan yläpuolelle perustettiin Naisten I-divisioona. 1988 seurasi nousu I-divisioonaan ja 1992 SM-sarjaan. 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa MPS oli Suomen parhaita joukkueita ja saavutti perätti yhdeksän mitalisijaa. Suurimmat menestykset olivat Suomen mestaruudet vuonna 1994 ja 2003. Jälkimmäinen oli kuitenkin huippuvuosien loppua. Vain kaksi vuotta myöhemmin MPS putosi Ykköseen ja vuosikymmenen lopussa jopa Kakkoseen. Ennen siirtoa PK-35:lle seurasi vielä kolme kautta Kakkosessa ja viisi Ykkösessä.
Oma logiikkani lähtökohta on, että sarjapaikkasiirrossa siirtyy myös sen historia – kaikki siihen liittyvät menestykset ja pettymykset, mahdolliset varat ja velat. Toisin sanoen: jos “äiti PK-35” on myynyt sarjapaikkansa Oulunkylään, sinne siirtyivät myös “MPS-mummin” mestaruudet. En tiedä, onko tämä ajattelutapa enemmistön kannattama, mutta sen etuna olisi ainakin, että seurat joutuisivat harkitsemaan tarkemmin, myyvätkö he isomummin palkinnot kauppatorilla. Silloin urheilullisella menestyksellä olisi myös joku merkitys.
Kommentit kertovat toimittajan omasta mielipiteestä, eivät välttämättä koko toimituksen.
