FCV jatkaa tappiotonta putkeaan ja aiheuttaa TP-47 kauden avaustappion

image_printTulosta

Otteluraportti FCV – TP-47 (M2, 14.6.2026)
Kuvat: FCV – TP-47 (M2, 14.6.2026)

   Kumman putki päättyy, vai päättyykö kummankaan? Se oli kysymys sunnuntai-iltapäivänä Jyväskylässä. FC Vaajakoski oli ennen ottelua kolmessa ottelussa tappioton ja kerännyt 7 pistettä. TP-47 puolestaan ei ollut vielä hävinnyt tällä kaudella kertaakaan.
Siihen samankaltaisuudet kuitenkin loppuivat. Siinä missä TP-47 oli mukana kärkikamppailussa (2. sija, 4 voittoa, 4 tasapeliä) vain kaksi pistettä sarjakärki Jaro /Akademin perässä, FCV lähti kierrokselle sarjajumbona ja toivoi vihdoin nousevansa pois putoamispaikoilta. Ottelun jälkeen juuri näin myös tapahtui. TP-47 oli liian haavoittuva kulmatilanteissa, ja vaikka FCV:n kolmannen maalin jälkeen syntyi nopea kavennus, vierailta puuttui lopulta voimaa kaksinkamppailuissa.

Su 14.6.2026 – Miesten Kakkonen, 9. kierros
FC Vaajakoski – Tornion Pallo -47 3–2 (2–1)
FCV (4-1-4-1): Puttonen – Collin, Schroderus, Sarkkinen, Tusa – Laakso – Virén, Kokkonen, Seilonen (82’ Stadig), Merci – Salmi
TP-47 (4-4-2): Rapo – Mattinen, Korkeamäki, Niskala, Rauvala (59’ Nurkkala) – Kulju, Ajayi, Koivumies, Lantto – Alamäki, Autti (46’ Liimatta)
T: Haapa-aho – Laivonen, V Rantanen
Y: 189 Viitaniemen liikuntapuistossa
MAALIT: 24’ 1–0 Schroderus, 29’ 1–1 Kulju, 45+2’ 2–1 Salmi, 67’ 3–1 Merci (rp), 69’ 3–2 Kulju
V: Collin, Schroderus – Koivumies, Rauvala, Ajayi, Lantto, Mattinen
PP: Sarkkinen, Schroderus – Kulju, Rapo

   Viime viikonlopun last-minute-voiton jälkeen (Eevert Sainila teki voittomaalin Kokkolassa ajassa 90+4’) FCV halusi tällä kertaa luoda painetta vastustajan maalille heti ottelun alusta lähtien. TP-47 tunnetaan myös joukkueena, joka antaa vastustajan pelata, joten pelkkä taktiikka ei ratkaisisi tätä ottelua.
Molemmilla oli alussa paikkansa. FCV:n Vilho Virén pääsi 13. peliminuutilla läpi, mutta nosti pallon maalin yli ja TP:n Oluwafemi Ajayi puolestaan pääsi kulmapotkutilanteessa hyvälle paikalle, mutta laukoi reilusti ohi maalin (22’).
Kulmapotkut olivat tässä ottelussa ratkaiseva elementti, mutta lähinnä silloin, kun niitä sai FC Vaajakoski. Näin kävi myös 24. minuutilla, kun Juuso Sarkkisen antama kulma tavoitti takatolpan tuntumassa olleen FCV:n toisen keskustopparin Onni Schroderuksen, joka pisti pallon verkkoon tilanteeksi 1–0.

Kaksi minuuttia maalin jälkeen toinen tilanne herätti kotijoukkueessa tunteita, kun Juho Rapo otti pallon käteensä tilanteessa, joka haiskahti vahvasti palautukselta. Varmasti tilannetta ei pysty kertomaan FCV TV:n kamerakulmastakaan, mutta erotuomari Joona Haapa-aho teki nopeasti selväksi, että peli saa jatkua.
Vain hetkeä myöhemmin TP-47 sai avausjakson parhaat paikkansa: Veeti Puttonen pystyi vielä torjumaan Elias Lanton yrityksen sekä Leo Autin laukauksen tilanteen päätteeksi (27’), mutta oli voimaton, kun Joonatan Alamäki vapautti Henrik Kuljun, joka pisti pallon Puttosen ohi oikeaan alakulmaan (29’). Tosi pienestä oli kiinni, oliko Kulju syöttöhetkellä paitsiossa vai ei. In dubio pro reo voisi sanoa, ja myös avustava Panu Laivonen oli sitä mieltä, että sprintillä noussut maalintekijä oli vielä puolustuksen kanssa samassa linjassa.

Tasalukemat olivat tässä vaiheessa ehkä vielä oikeutetut, mutta avausjakson lopussa FCV alkoi hallitsemaan yhä selvemmin. Merci laukoi ampui vielä pilviin (30’), mutta seuraavaksi Rapo torjui hienosti Lauri Seilosen ja Vilho Virénin yritykset lähietäisyydeltä (38’). Tästä seuranneesta kulmapotkusta Eero Salmi puski yli (39’).
Jakson varsinaisen peliajan täyttäessä tilanne oli edelleen 1–1. Merci ampui avopaikasta yli (45’), mutta lisäajalla FCV sai vielä kulman, ja se oli TP-47:n akilleenkantapää. Jälleen kulman antoi Sarkkinen. Vieraat eivät saaneet sen purettua, ja Eero Salmi viimeisteli keskeltä kolmen torniolaisen keskeltä 2–1:een (45+2’). Heti sen jälkeen kuului taukovihellys.

Merci pilkulta – TP-47 kuittaa nopeasti
Kulmapotkusta syntyi myös toisen jakson ensimmäinen tilanne. Nyt TP-47:llä oli tuuria, kun takatolpalla vapaana oleva Seilonen ei ehtinyt reagoida riittävän nopeasti, ja hänen puskunsa meni niukasti maalin ohi (52’).
Pelitilanteista FCV:n parhaat paikat olivat Mercillä, joka pelasi hyvän ottelun, mutta yritykset menivät ohi, kuten myös 56. minuutilla keskeltä lähtenyt laukaus. Kymmenen minuuttia myöhemmin Merci astui kuitenkin pilkulle, kun kotijoukkue sai rangaistuspotkun, ja nosti FCV:n varmasti 3–1-johtoon (66’).

FCV:n ilo kahden maalin johdosta jäi lyhyeksi. TP iski nopeasti takaisin, kun Alamäki vapautti jälleen Kuljun, joka kavensi suoraan syötöstä tilanteeksi 3–2 (69’).

Kavennusmaalin jälkeen torniolaisilta loppui kuitenkin hieman ideat ja erityisesti voimat, sillä FCV tuli kaksinkamppailuihin selvästi kovemmalla energialla. Loppuvaiheen parhaat paikat olivat kaikki kotijoukkueella: Seilonen veti yli (74’) ja kompastui läpiajosta (81’). Lisäksi Sarkkinen pysäytti vieraiden hyökkäyksen ja syötti Mercille, joka jatkoi pallon Eevertti Kokkoselle. Kokkosen laukaus näytti kiertyvän maalin oikeaan kulmaan, mutta Rapo venyi loistavaan torjuntaan (84’).

FCV selvisi myös viiden minuutin lisäajasta ja haki kovalla taistelusuorituksella ansaitun 3–2-voiton. Tulos nostaa joukkueen Herculeksen ja SJK Akatemia 2:n ohi sarjataulukossa kahdeksanneksi. TP-47 säilyy sarjassa toisena, mutta ero Jaro /Akademiin kasvoi viiteen pisteeseen.

Felix Zschauer

Kooste (OR)