Hattutemppu ja voltti – Oliver Paappanen vei KaPaJoSePan voittoon FC Sohosta

image_printTulosta

Otteluraportti: FC Soho – KaPaJoSePa (M4, 12.8.2026).
Kuvagalleria tulossa.

Viime kaudella Miesten Nelosessa kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneet KaPaJoSePa ja FC Soho eivät päässeet tällä kaudella vielä yhtä hyvin vauhtiin. KaPaJoSePa haki viidestä viimeisestä ottelustaan vain yhden voiton ja oli ennen Soho-ottelua sarjassa kuudentena 14 pisteellä. FC Soho taas oli kesätauon jälkeen noutanut kolmesta ottelusta vain yhden pisteen ja oli sarjataulukossa 11 pisteellä sijalla 8.
Sarjapaikan suhteen kummankin jatkopaikka Nelosessa on lähes varma, joten suurempia paineita ei ollut kuin pelaaminen kunniasta ja ilon vuoksi. Motivaationa toimii kuitenkin fakta, että enemmän iloa saa voittamisesta. Sitä selitti Soho-valmentaja Joel Seppälä meidän jälkihikihaastattelussamme (ks. video artikkelin alla). Ja siksi nähtiin myös kaksi joukkuetta, joilla ei ollut muuta mielessä kuin maalinteko ja kolme pistettä.

Ke 12.8.2026 – Miesten Nelonen
FC Soho Jyväskylä – KaPaJoSePa 1–4 (0–1)
SOHO (3-4-1-2): Laakkonen – Jetsu, Hämäläinen (46’ Spätgens), P Turpeinen – Huotari (78’ Guilherme Correia), V Koskinen (60’ Comak), Peltonen, Saarinen – Makkonen (67’ Pietiläinen) – Kauhanen (78’ Noponen), Korpela
KAPAJOSEPA (4-2-3-1): T Palvimo – Kahilampi, Airaksinen, Linnera, H Palvimo – E Paappanen, A Vehmala – Hölttä (63’ Teittinen), Kosunen, O Paappanen (73’ Tuomi) – H Vehmala (90+1’ Manninen)
T: Blom – Kytölä, Otajagic
Y: 21 Jyskän kentällä
MAALIT: 4’ 0–1 O Paappanen, 47’ 1–1 Kauhanen, 53’ 1–2 Linnera, 58’ 1–3 O Paappanen, 60’ 1–4 O Paappanen
V: – O Paappanen, Airaksinen
PP: Korpela – O Paappanen

Jyskän ilta-auringossa nähtiin avausjaksolla nopeatempoista peliä, jossa molemmat joukkueet pyrkivät maalintekoon. Alkuvaiheessa FC Soho oli hallitsevampi ja sai pian kaksi pientä maalipaikkaa. Ensimmäisestä puolustusvirheestä tuli kuitenkin heti rangaistus, kun vieraiden Oliver Paappanen oli läpi ja nosti KaPaJoSePan 0–1-johtoon (4’).

Takaiskusta huolimatta Sohon paine jatkui. Atte Korpela puski ohi (7’), Hepat eivät kuitenkaan jaksaneet koko avausjakson ajan hyökätä, ja alussa vielä enemmän pitkillä palloilla edennyt KaPaJoSePa pääsi yhä paremmin peliin. Myös maalin edessä luotettiin lähinnä kaukolaukauksiin. Näin esimerkiksi Elias Paappanen ampui yli (17’).
37. peliminuutille mahtui peräti kolme maalipaikkaa. Ensin Soho oli lähellä tasoittaa, mutta pallo meni niukasti ohi. Sitten KaPaJoSePan Hermanni Vehmala pääsi läpi, mutta Vesa Laakkonen torjui loistavasti. Sama kuvio – H Vehmala vastaan Laakkonen – toistui vain muutama sekunti myöhemmin, ja jälleen Laakkonen piti maalinsa puhtaana.

Tauolle lähdettiin vieraiden yhden maalin johdossa. Juuri ennen sitä Sohon Iikka Huotarilla oli vielä hyvä paikka tasoittaa, mutta pallo menin maalin ohi (44’).

FC Soholla oli puoliajalla parempi taikajuoma. KaPaJoSePan puolustus oli täysin unessa, kun Korpela syötti oikealta maalin eteen ja täysin vapaana ollut Anssi Kauhanen tasoitti 1–1:een (47’).

Vielä hetken Soho sai prässätä melko vapaasti, mutta pian KaPaJoSePa tuli takaisin peliin. Elias Paappasen antama kulmapotku tavoitti etutolpan tuntumassa Elmeri Linneran, joka puski verkkoon vieraiden 1–2-johtoon (53’). Vain viisi minuuttia myöhemmin Oliver Paappanen viimeisteli kovalla laukauksella yläriman kautta 1–3:een, ja juhli maaliaan voltilla (58’).
Silti Paappanen ei ollut vielä valmis. Nopeasti hän iski Sohon syöttöön ja viimeisteli hattutemppunsa sekä KaPaJoSePan 1–4-johdon (60’).

Vain seitsemän minuuttia oli kestänyt käänne tasalukemista, jossa Soholla oli momentum, KaPaJoSePan kolmen maalin johtoon. Sellaisesta romahduksesta oli vaikea toipua. Soho selvisi vielä KaPaJoSePan seuraavasta vaarallisesta kulmapotkusta (66’). Sen jälkeen peli tasaantui ja kotijoukkue rakensi jälleen tilanteita. Hakan Comak (75’) ja Santtu Spätgens (76’) olivat lähellä kaventaa, mutta vieraat säilyttivät selkeän johtonsa ja yrittivät iskeä nopeilla hyökkäyksillä.

Auringonpimennyksen vaikutus jäi pieneksi
Joka ei tiennyt auringonspimennyksestä, ei olisi huomannut sitä. Vaikutus Jyskän kentällä jäi aika pieneksi. Hämäryys tuli nopeasti avausjakson lopussa, mutta Jyskän kenttä sijaitsee sen verran matalalla kukkuloiden alla, että auringonsäteet osuivat muutenkin enää vain puunlatvoihin. Ero tavalliseen Jyskän loppukesäiltaan oli marginaalinen, ja näin jokainen paikalla ollut on voinut keskittyä jalkapalloon, jota pelattiin valomastojen alla.

FZsch

Jälkihikihaastattelut

Jälkihikihaastattelussa FC Soho-päävalmentaja Joel Seppälä (ei kuvassa)
Jälkihaastattelussa KaPaJoSePan kapteeni Aati Vehmala (takarivillä kolmas oikealta)