Pystyykö Souls AC jatkamaan siitä, mihin kevätkausi päättyi?

   Ensi maanantaina alkaa Miesten Vitosen syyskierros neljällä ottelulla. Ainoastaan sarjakärki Joutsan Seudun Pallo, jolla on tällä hetkellä viiden pisteen etumatka lähimpään takaa-ajajaan, pelaa vasta perjantaina Petäjäveden Petäjäisiä vastaan kotona. PetPet on ainoa joukkue, joka on tähän menneessä ryöstänyt pisteitä JoSePa:lta. Tämä tapahtui avauskierroksella. Kukaan ei silloin vielä osannut odottaa, että joutsalaiset tulisivat voittamaan kyseisen 1-5-tappion jälkeen kahdeksan ottelua peräkkäin. PetPet sen sijaan päästi lupaavan kauden alun jälkeen kärjen hieman karkaamaan. Voitto Joutsasta antaisi ehkä viimeisen mahdollisuuden pysyä mukana.
    Vielä PetPet:iäkin paremmin alkoi Huima/Urho 2:n debyyttivuosi: kuusi voittoa putkeen kauden alkuun! Äänekoskella oli hurmioitunut olotila vielä 7. kesäkuuta, ja seuraväen piti jo alkaa pohtimaan, mitä tapahtuisi, jos kakkosjoukkue nousisi (ja edustus pysyisi odotetusti Nelosessa). Kolme viikkoa myöhemmin nämä ajatusleikit on voinut hetkeksi unohtaa. Huima/Urho 2 haki ennen kesätaukoa vain pisteen kolmesta ottelusta. Maanantaina joukkue kohtaa kotona Komeetat /2:n. Avauskierroksella tämä pari päättyi 3-1-lukemin äänekoskelaisten voittoon.

   Putoamiskamppailua ajatellen merkittävä ottelu nähdään Säynätsalon myöhäispelissä (klo 19:45). Souls AC on ehkä se joukkue, jolle kesätauko tuli huonoimpaan saumaan. Souls oli juuri päässyt vauhtiin hakemalla kolmesta ottelusta seitsemän pistettä. Kolmen ottelun tappioton putki ja kahden voittoputki saavat jatkoa, jos Kampuksen Dynamo kaatuu. Kevätkierroksella tämä pari päättyi tasapeliin. KaDy:n nappaama piste oli pitkään myös heidän ainoansa. Joukkue pystyi ottamaan kauden avausvoittonsa vasta kahdeksannella kierroksella. KaDy:n kohdalla pisteet Souls-ottelusta olisivat jo elintärkeitä. Ero joukkueiden välillä on viisi pistettä.
  Soulsin ja KaDy:n välissä on Keuruun Pallo /2, joka otti kevätsarjan päätöskierroksella selkeän 4-0-voiton Harjun Potkusta. Maanantaina keuruulaiset isännöivät Vihtavuoren Pamaus /2:ta. Kolmantena majaileva oleva ViPa pelaa hyvää kautta. Nousu on kuitenkin epärealistinen, sillä Nelosessa pelaa jo seuran edustusjoukkue.

   Viimeisenä muttei vähäisimpänä FC Soho – Harjun Potku. Keskikastin sijoitus on molemmille eittämättä pettymys. Ehkä voitto syyskierroksen avausottelusta (klo 17:45 Säynätsalossa) voisi olla suuren ajojahdin alku kohti kärkisijoja. Siitä voi toki haaveilla ainoastaan ottelun voittaja.

Seuraavat ottelut:
10. kierros

Ma 25.7.    FC Soho – Harjun Potku
(17:45    Säynätsalon lp)
Ma 25.7.    Huima/Urho 2 – Komeetat /2
(18:30    Suolahden keskuskenttä)
Ma 25.7.    KeuPa /2 – ViPa /2
(19:15    Keuruun keskuskenttä)
Ma 25.7.    Souls AC – KaDy
(19:45    Säynätsalon lp)
Pe 29.7.    JoSePa – PetPet
(19:00    Joutsan up:n tn)


Print