Haastattelu: Niia Salminen kylässä Jyväskylässä

Keski-Suomi

Niia Salminen, 18, on PetPet:n ja JyPK:n kasvatti, joka siirtyi kaudeksi 2021 Hongan riveihin. Kauden avausottelussa Tampereen Ilvestä vastaan hän pelasi 90 minuuttia ja syötti tasoitusmaalin. Tulevana lauantaina 24. huhtikuuta pelattavassa ottelussa JyPK:n ja Hongan välillä Salminen pääsee ottamaan mittaa entisestä joukkueestaan Jyväskylässä. Kysyimme hänen mietteitään uudesta joukkueesta ja tulevasta kaudesta.

Niia Salminen, olet hiljattain muuttanut pääkaupunkiseudulle. Miten olet viihtynyt?
Olen viihtynyt hyvin, joukkue on ottanut todella hyvin vastaan. Vaikuttaa mukavalta kaupungilta.

Kauden avausottelu on pelattu. Mitä odotat, mihin Honka yltää tällä kaudella?
Toivon, että olemme kärkikahinoissa ja taistelemme mestaruudesta. Meillä on todella hyvä joukkue ja uskon, että meillä on mahdollisuus voittaa mestaruus.

Rosa Lappi-Seppälä on pelaajana ollut aktiivinen sekä Suomen pääsarjatasolla että ulkomailla. Tuleeko tämä valmentajana millä tavalla esille?
Hän tietää paljon ja hänellä on kokemusta, miten esimerkiksi ulkomailla ja maajoukkueessa on valmennettu. Hänellä on paljon tietoa jalkapallosta ja pystyy sitä kautta auttamaan meitä pelaajia kehittymään ja tekemään parhaamme.

Julkisuudessa spekuloitiin paljon peliajasta, ja oliko siirto Hongalle sen kannalta fiksu päätös. Mitä mieltä itse olet asiasta?
Oli mielestäni oman kehittymisen kannalta fiksu päätös. Vaikka ei Hongan naisissa saisikaan niin paljon peliaikaa, niin on myös muita joukkueita, kuten yhteistyöseurat, joiden kanssa pääsee pelaamaan. Uskon kuitenkin, että saan hyvin peliaikaa. Meillä on todella kova porukka ja paljon kilpailua peliajasta, mikä kehittää jo itsessään.

Miten olet alun perin päätynyt jalkapallon pariin ja oliko alusta asti selvää, että haluat luoda uraa jalkapalloilijana?
Päädyin jalkapallon pariin isosiskoni kautta, joka pelasi poikien kanssa. Äitini alkoi valmentaa meitä tyttöporukalla aluksi leikkimielisesti, mutta kun lisää pelaajia tuli mukaan, aloimme käydä myös peleissä. Minulla oli pienenä paljon muitakin harrastuksia, esim. sähly ja hiihto. Yläasteelle asti harrastin tavoitteellisesti myös yleisurheilua jalkapallon ohella, mutta sitten oli pakko valita jompikumpi, jolloin jalkapallo vei voiton.

Millaisia tavoitteita tai haaveita sinulla on jalkapallon saralla?
Haaveena on tietenkin päästä pelaamaan A-maajoukkueeseen jossakin vaiheessa ja myös ulkomaille.

Millä fiiliksillä kohtaat entisen joukkueesi tulevana lauantaina?
Odottavaisilla fiiliksillä. Totta kai lähdemme voittoa hakemaan. On aina kiva pelata vanhoja tuttuja vastaan ja päästä näkemään heitä.

Uskotko, että JyPK voi pysyä sarjassa?
Uskon, että JyPK voi pysyä sarjassa. Heillä oli jo ihan hyvä esitys ensimmäisessä pelissä ja kun kausi menee eteenpäin, niin peli paranee ja uskon, että he pystyvät haastamaan muita joukkueita ja saamaan tärkeitä pisteitä.

Haastattelu: Roosa Kaipainen

Niia Salminen (pallolla) FC Honkaa vastaan kesällä 2020 (kuva: OR)

Keski-Suomen Jalkapalloviikkoa voit tilata tästä.

Print