Tekijät

JaVi:n vakiokokoonpano koostuu kahdesta toimittajasta. Sen lisäksi on mukana lukuisia apukäsiä, -jalkoja ja -silmiä, jotka tuovat meille infoja peleistä, valokuvia tai oikolukevat meidän artikkelit.

Vakiokokoonpano

Felix Zschauer
Itäsaksalaissyntyinen valintasuomalainen, katsomohullu, groundhopper, huoltaja, hoitaja, vedenkantaja, toimittaja ja JaVi-perustaja.

Aktiivisen jalkapallouran aikana vakiopaikka vaihtopenkillä. Ei se mitään, kiinnostavampi kuin kikkailu pallon kanssa olivat muutenkin tilastot, taulukot, historia ja kulttuuri. Luonnollisesti kaikki silloin, kun se liittyy jalkapalloon.

Tuli Suomeen ihan tarkoituksella, koska luonto, rauha ja ehkä hieman eksoottinen. Toiminut aktiivisena kannattajana Huuhkajien, Helmareiden ja Jyväskylän Pallokerhon katsomossa.

Siviilielämässä työskennellyt vanhus- ja kehitysvammatyössä, mutta visio ja missio ovat jalkapallossa. Perusti Jalkapalloviikon, koska jonkunhan piti sen tehdä.

Seuratoiminta on tuttu erilaisista rooleista (valmentaja, joukkueenjohtajana ja Liiga-seuran puheenjohtajana yms.).

Journalistisessa työssä kiinnostaa eniten se analysoiva katse ulkopuolelta, se tunnelma kentällä ja kentän ympärillä. Mielellään yhdistettynä nurmen ja historian tuoksuun…

– – – – – – – – – – – – – – –

Olli Rosti
Haapaniemeläislähtöinen halssilalainen, valokuvaaja, videotoimittaja, makkaranpaistaja ja joukkueenjohtaja. Johtaa samalla Nousua (M5) uuteen nousuun. Päävastuussa Keski-Suomen Jalkapalloviikon instagramista.

Jalkapalloilijana parasta ennen päivämäärä on mennyt jo ajat sitten. Hiekkakentänkuninkaan olisi parempi olla kentänreunalla, vaikka välillä tekeekin mieli kokeilla kuinka kauan paikat kestää. Entinen painokoneenkäyttäjä ja nykyinen koulunkäynninohjaaja/vahtimestari. Samalla Nousun puheenjohtaja ja kasa muita rooleja.

——————————-

Yhteystiedot

Felix Zschauer
Puhelin: +358 40 5086028
s:posti:

Postiosoite:

JaVi-Media Tmi
Isokatu 1 C3
40520 Jyväskylä