M6 tilannekatsaus (4. kierros)
Kolme joukkuetta on pelannut vähintään kolme peliä putkeen ilman tappiota. Piuku kasvattaa voittoputkensa jo neljän ottelun mittaiseksi. Ei vielä löydetty vastustajaa, joka voisi heidät vakavasti haastaa – ei ainakaan vielä, kun Nousulla oli muutama pelaaja pelikiellossa. Piuku ei ole vielä päästänyt maaliakaan ja nousi nyt myös virallisesti takaisin sarjakärkeen.
Harjun Potku tippui sijalle kaksi. Omituisen laskutavan vuoksi myös voitto Palokassa ei olisi muuttanut sitä miksikään. Se ei poista sitä, että 2-2 tasapeli oli pelitapahtumiin nähden liian vähän.
Myös Muholan Jalkapallokerhon peli päättyi 2-2:een, joten MJK:kin on kolme ottelua ilman tappiota. Ihan mukavasti kausi on heidän mittakaavalla alkanut: 1 voitto, 2 tasapeliä, 1 tappio, Maaliero 10-10. Se on selkeä parannus edellisiin vuosiin. Pelaajarinki näyttää olevan laaja, joten mielenkiinnolla seurataan, onko tässä ihan pitkälläkin jänteellä paikka keskikastissa mahdollinen. Seuraava vastus on kuitenkin kova, kun maanantaina on Tikkakoskella vastassa Rangers /2.
Rangers /2 nimenomaan aiheutti ensimmäiset pistemenetykset FCV /Reds II:lle. Tosin toinen tappio heilläkin olisi jo alla, jos ei FSC-ottelun tulosta olisi käännetty kabinetissa toisin päin. Tasoero joukkueiden välillä oli jopa suurempi kuin 5-2 lukemat kertovat. Toisin kuin Rangers /2, Reds II ei ole kärki- tai kärjen taka-ajoryhmän joukkueita. Reds II lähtee maanantaina selkeästi haastajan roolissa Piukun vieraaksi.
Katsotaan vielä sarjan kellariin: Siellä melkein kaikki marssii tasatahtiin. MJK:n lisäksi myös PaRi /2, PetPet /2, FCS ja Souls AC osallistuivat tasapeleihin. FCS:lle ja Soulsille se oli kauden pisteavaus.
Voiton haki ainoastaan Haapamäen Pallo-Pojat, joten he nousivat sarjataulukon ylemmälle puoliskolle. HPP:n voitto tuli Hankasalmen Kovista Pojista, jotka jäävät toistaiseksi ainoaksi joukkueeksi ilman pistettä. Kuitenkin nähdään HaKoPo:ssa jatkuvasti parannusta. Perjantaina onnistui jo historiallinen ensimmäinen maali. Muutama enemmän olisi ollut tarjolla. Hyökkäyspelin kehittämiseen jälkeen voidaan harjoituksissa keskittyä maalintekoon.
Ma 3.6.2024 – Säynätsalon lp
FC Vaajakoski /Reds II – Kypärämäki Rangers /2 2-5 (0-3)
T: Kulmala
MAALIT: 20. 0-1 Peltonen, 34. 0-2 T Korhonen, 45+1. 0-3 Hakasalo, 51. 0-4 Hamdi, 63. 0-5 Hamdi, 65. 1-5 Lemettinen (rp), 89. 2-5 Antila
V: Miettinen, Reini –
ERITYISET TAPAHTUMAT: Rangers epäonnistui kahdesti rangaistuspotkusta
PP: – joukkuesuoritus
Reds II:n onni loppui tähän. Rangers /2 ei jättänyt epäselväksi, kumpi on parempi. ”Rangersilla olisi paikat ollut naulata rumatkin lukemat”, kertoo Rangersin tiedottaja Lassi Linna ja viittaa kahteen epäonnistuneen rangaistuspotkuun. Reds puolusti sitkeästi ja osui itse pilkulta (65.). Redsin toinen maali tuli Rangersin ”pienen nukahtamisen seurauksena” (Linna). Lienee ihan ymmärrettävä, että maanantai-iltana klo 22 jälkeen väsyttää. Ei se enää vaarantunut Rangersin voittoa.
Ma 3.6.2024 – Halssilan yläkenttä
Jyväskylän Nousu – Jyväskylän Komeetat /Piuku 0-5 (0-4)
T: Åkerman
Katsojia: 160
MAALIT: 6. 0-1 Lampila, 6. 0-2 Nevala, 10. 0-3 Naumanen, 36. 0-4 Gustafsson, 66. 0-5 Ahonen (rp)
V: Ikonen, Kajoba, Noponen, Te – Kivelä, Hagman
KENTÄLTÄPOISTO: 66. Ikonen (Nousu)
PP: Kovala – Nevala
Piuku dominoi tällä hetkellä sarjaa. Mustissa paidoissa pelaava vierasjoukkue johti jo 10 minuutin kohdalla 3-0 lukemin. Vastustajalla oli pari tärkeää pelaajaa pelikiellossa, mutta Piukun ylivoimaisuus näytti myös, että pelaajamateriaali on liian tasokas tähän sarjaan. Piukun maalit viimeisteli viisi eri maalintekijää. Niklas Nevala osui 8. kerran tällä kaudella ja johtaa nyt yksin sarjan maalipörssiä.
Kotijoukkue Nousu herättää kysymysmerkkejä: Onko se uuden tulokkaan naiivius vai miksi haetaan turhia pelikieltoja? Kuten Harjun Potkua vastaan (jossa vähintään toinen kentältäpoisto tuli oikeudenmukaisesti), myös Piukua vastaan lopetettiin peli alivoimalla. Kentältäpoisto tuli jälleen, kun peli oli jo ratkaistu. Pelikiellot ja sakot tulevat nuorelle joukkueelle vielä kalliiksi.
To 6.6.2024 – Palokan lp
Palokan Riento /2 – Harjun Potku 2-2 (0-0)
T: Åkerman
MAALIT: 50. 1-0 Hautanen, 53. 1-1 Komppa, 74. 1-2 Salonen, 90. 2-2 Hautanen
V: –
PP: Hautanen – Leppäpuisto
Palokan valoisan illan trilleri päättyi tasapeliin. Onnellisempi pistejaon kanssa lienee kotijoukkue. Ensimmäinen jakso oli tarkkaa ja tasaista keskikenttäpeliä, jossa maalipaikkoja ollut juuri kummallakaan.
Vierasjoukkue Potku aloitti tauon jälkeen vahvasti, mutta avausmaalin teki PaRi:n Eetu Hautanen hienolla yksilösuorituksella (50.). Kolme minuuttia myöhemmin Potku tasoitti vapaapotkutilanteesta. Markku Leppäpuisto suoritti sen laidalta ja tavoitti millimetritarkasti Paavo Kompan, joka ohjasi pallon alanurkkaan 1-1:een (53.).
Kuten aiemminkin tällä kaudella, Potku oli erikoistilanteista vahva. Vieraiden johtomaalikin syntyi sellaisesta, kun Aaron Salonen osui kulmapotkun jälkitilanteesta 1-2:een (74.).
Harjun Potku oli voitontiellä, mutta PaRi:lla oli edelleen terävä ase hyökkäyksessä. Eetu Hautanen sai Justus Arnbergin 30 metrin pystysyötön halttuun, pujotteli muutaman pelaajan ja pisti pallon maaliin (90.).
Pe 7.6.2024 – Haapamäen urheilukenttä
Haapamäen Pallo-Pojat – Hankasalmen Kovat Pojat 5-1 (2-1)
T: Lewis
MAALIT: N.N. – Honkonen
V: N.N.
ERIKOINEN TAPAHTUMA: HaKoPo:n epäonnistunut rangaistuspotku 1. puoliajalla
PP: N.N. – Honkonen, E Merikanto, Havumäki
Haapamäen Pallo-Pojat hakivat kauden toisen voiton selkein lukemin. HaKoPo paransi kuitenkin taas hyökkäyspeliään. Mikko Honkonen teki hankasalmelaisten historiallisen ensimmäisen maalin vapaapotkusta, ja vielä enemmänkin maaleja olisi ollut mahdollista tehdä. Epäonnistunut rankkari, paitsiomaali vapaapotkusta sekä tyhjän maalin missaaminen kertovat, että maalihanojen kunnon aukaiseminen on enää vain pienestä kiinni.
Pe 7.6.2024 – Muholan jalkapallokenttä
Muholan Jalkapallokerho – Souls AC Jyväskylä 2-2 (1-1)
T: Kääriäinen
MAALIT: 6. 1-0 M Väisänen, 9. 1-1 Ahonen, 73. 1-2 Jo Peltonen, 79. 2-2 J Kinnunen
V: T Hämäläinen – Sikanen
PP: N.N.
Jälleen tyypillinen peli Muholassa. Maalit tulevat nipussa. Sitten ei tapahdu taas pitkään aikaan mitään. Molemmat joukkueet tekivät alkuvaiheessa yhden maalin. Matti Väisänen vei kotijoukkueen johtoon (6.). Edellisen osuman hän oli tehnyt heinäkuussa 2016. MJK pelasi silloin vielä Keski-Pohjanmaan Seiska-divisioonassa.
Lassi Ahonen tasoitti Soulsille 1-1:een (9.). Noin vartti ennen loppua johtomaali ja tasoitus tulivat toisinpäin. Joonas Peltonen vei vieraat 2-1 johtoon (73.). Jussi Kinnunen tasoitti pian 2-2:een (79.). MJK:lle tämä on kolmas peräkkäinen ottelu ilman tappiota.
Pe 7.6.2024 – Miilulammen kenttä
Petäjäveden Petäjäiset /2 – FC Saarijärvi 0-0
T: Silander
MAALIT: –
V: Heiskanen – Peltonen
PP: Ylipoikelus – Puttonen, Ruotsalainen
Avauspiste FCS:lle. Mahdollisuudet oli kuitenkin enempäänkin, kuin maalittomaan tasapeliin. Peli oli vieraiden dominointia, mutta PetPet:n puolustus ja vahva maalivahti Markus Yläpoikelus pystyi pysäyttämään saarijärveläisten hyökkäykset.
Seuraavat ottelut (5. kierros):
Ma 10.6.
PaRi /2 – HPP (20:15 Palokan lp, tn)
Piuku – Reds II (20:15 Comets’ Park)
Rangers /2 – MJK (20:15 Tikkakosken lp)
Souls – PetPet /2 (20:15 Säynätsalon lp)
Ti 11.6.
Potku – FCS (20:15 Vehkalampi 1)
Su 16.6.
HaKoPo – Nousu (14:00 Pellisenrannan lp)